Ota yhteyttä +358 (0) 44 071 1282|suhde@suhde.fi

Karava – vain mielikuvitus on rajana

Kotimainen perheyritys Karava luo saunoja ja puutuotteita, jotka perustuvat asiakkaan unelmiin.

Laadukkaan ja yksilöllisen työnjäljen ansiosta Karava pystyy tarjoamaan ihmisille juuri heidän näköisiään ja oloisiaan ratkaisuja – oli kyse sitten saunasta, terassista tai vaikka seinäpaneloinnista. Karavan periaate on, että jos asiakas pystyy kuvittelemaan unelmiensa ratkaisun, Karava pystyy mahdollistamaan sen. Vain mielikuvitus on rajana!

Suhde on toteuttanut Karavalle useita markkinointitoimenpiteitä ja kampanjoita, mutta niistä viimeisin eli Unelmalaatikko tavoitti B2B-asiakkaat kättä pidemmällä lähestymisellä. Kyseessä oli kohdennettu yrityssuora, jonka tavoitteena on ollut Karavan bränditietoisuuden kasvattaminen ja liidien kerääminen.

Karavan hyödyntämistä puutuotteista muodostettu näytepalalaatikko eli Unelmalaatikko viestii tuotteiden laadukkuudesta ja eri puulajien monista käyttömahdollisuuksista. Konkreettisen näytesisällön myötä B2B-asiakas pääsee hypistelemään ja tutustumaan Karavan laajaan tuotevalikoimaan. Huolellisesti suunnitellun kohdistetun suoran myötä Karava on saanut yhteydenottoja ulkomailta asti. Unelmalaatikkosuora on ollut mieleenpainuva tapa viestiä Karavan tuotteista ja palveluista.

2018-09-11T08:15:32+00:00